Kirja: Kotkasoturien taru 1 — Soturin oppivuodet

Koronavuosi vei sekä treeni- että kirjoitusmotivaation, mutta lukemista jatkoin. Tässä hieman takautuvasti lukemani kirjasarjan ensimmäisen osan kuvailua. Valitettavasti jouduin palauttamaan kirjan kirjastoon ja unohdin ottaa siitä lainauksia.

Kotkasoturien tarun ensimmäsessä osassa on 544 sivua ja kymmenen pitkää lukua. Kirjan päähenkilöt, Guo Jing ja Huang Rong, eivät ole kirjan alussa edes syntyneet ja heidän varsinainen osansa tarinassa alkaa vasta kovin myöhään; Guo Jingin, kun kirjaa on tullut kahlattua jo reilu neljännes ja Huang Rongin vasta viimeisessä kolmanneksessa. Tarina liikkuu vanhan eteläisen ja pohjoisen Kiinan sekä Mongolian välillä. Kirja on genreltään wuxia-kirjallisuutta ja kirjoittaja kenties lajin kuuluisin taituri — ”Kiinan Tolkien”, kuten takakannen Guardian-arvostelu kertoo. Wuxiaa voisikin länsimaalaiselle kuvailla karkeasti ”kung-fu fantasiana” ja tyylilajista lähimpänä esimerkkinä kävisi ehkä useimmille tuttu Kung Fu Panda -elokuva.

Itselleni kirja oli ensimmäinen tätä genreä ja vaikka olenkin katsellut saman genren kiinalaisia tv-sarjoja, oli taistelulajien räiskintää aluksi vähän outoa lukea kirjoitettuna. Siihen kuitenkin tottui nopeasti ja pian alkoi mielessään nähdä hurjia taistelukoreografioita, jotka valkokankaalla olisivat olleet mahdottomia toteuttaa uskottavasti. Uskottavuus nimittäin on wuxiasta todellakin kaukana, sillä siinä taistelulajien mestarit käytännössä rikkovat fysiikan lakeja minkä ehtivät.

Tietoa kirjasta

Kirja: Kotkasoturien taru 1 — Soturin oppivuodet
Alkuteos (kaikki 4 osaa yhdessä): Shediao yingxiong zhuan (射鵰英雄傳), 1959, 1976, 2003
Kirjoittaja: Jin Yong
Kääntäjä: Riina Vuokko
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Moebius

Kirjan alussa pedataan suurta kaksintaistelua, jota lukija odottaa tapahtuvaksi koko kirjan ajan, mutta tapahtuvat vääntyvät niin uskomattomiin mutkiin, että itse en ainakaan tässä vaiheessa osaa arvata, mitä kakkososassa mahtaa oikein tapahtua. Tarinassa on paljon hahmoja, joiden mieleen painaminen käy vähän kerrassaan. Hahmojen kohtalot ovat kuitenkin kietoutuneet monimutkaisesti toisiinsa, joten mieleen painaminen kannattaa. Apuna voi käyttää kirjan lopusta löytyvää luetteloa tärkeimmistä henkilöistä ja käsitteistä. Kerronta on jännittävää ja etenkin loppupuolella kirjaa oli jo vaikea laskea pois käsistään edes yön pikkutunneilla. Tarinan kulttuurinen mielenmaisema on tosin hyvin väkivaltainen, kostoa ja kunniakäsitystä ihaileva. Rauhaa rakastava ei voi muuta kuin ihmetellä, miten kukaan voi säilyä hengissä moisessa ”silmä silmästä” -mentaliteetin ympäristössä. Usein näyttääkin, että taistelijat tappavat tai vähintäänkin vammauttavat toisensa liikuntakyvyttömiksi, mutta jotenkin mystisesti (usein hermopisteiden, yrttien tai silkan sisäisen voiman avulla) hahmot yleensä selviytyvät taas taistelukuntoon.

Aluksi pelkäsin, että tarinan naishahmot jäävät muutamaan pinnalliseen esitykseen. Kirja on sentään kirjoitettu patriarkaalisessa Kiinassa 50-luvulla. Ehkä Kiinan kansantasavallan tasa-arvoisuusaate on kuitenkin jollain tavalla heijastunut tarinaan, sillä lähes kaikki tarinassa mainitut naiset ovat niin sanotusti vahvoja naisia, jos eivät ruumiiltaan niin ainakin mieleltään mutta usein myös ruumiiltaan. He ovat vaimoja, äitejä, tyttäriä, siskoja ja rakkauden kohteita, kuten yleensä, mutta myös oppilaita ja opettajia, sotureita. Jokunen niin vahva, että tarvitaan monta huipputasoista miessoturia tarjoamaan vastusta. Nämä superyksilöt olivat myös täysin wuxian sisäisen logiikan mukaisia ja sopivat tarinaan. Itseäni ilahduttaa aina, kun naishahmot eivät ole vain päälle liimattuja. Tarinaa on kuitenkin kuvattu lähinnä miesten ja tietenkin erityisesti päähenkilö Guo Jingin kokemusten kautta ja itse jäin kaipaamaan lisää naishahmojen tarinaa. Ehkä seuraavassa osassa..?

Mongolia on tärkeä tarinan kannalta ja myös Tsingis-kaani esiintyy tärkeänä hahmona. Ehkä tästä syystä kirja muistutti minusta hiukan aikaisemmin lukemiani Shike-kirjoja, joissa myös seikkailtiin osin Mongoliassa. Soturin oppivuodet ei kuitenkaan herätellyt minkäänlaista filosofista pohdintaa, vaan kokemus oli vähän niin kuin toimintaleffan olisi katsonut. Tätä lukemalla spiritti/taistelutahto kasvaa, jos ei muuta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s